It's not the kill but the thrill of the chase.

Siinäpä onkin tietyllä tapaa yksin ihmiselämän kirouksia. Saavuttaminen ei tuo tyydytystä kovinkaan pitkäksi aikaa, vaan kohde vaihtuu. Vanha sanonta "jahas, mistäs nyt tuulee" on itse asiassa loistava kysymys ja sisällöltään toimii paremmin, kuin "miten menee".

Kun päivä vaihtuu, eikä aina edes päivä, vaan tunnit ja minuutit, niin näkökulmakin vaihtuu. Suomalainen ihminen on mukana niin monessa asiassa aktiivisena ja passiivisena toimijana, että melkein koska vaan voi "oikeuttaa" itselleen melkein minkä tahansa mielialan. Aika sekavaa, kun oikein tuota ajattelee.

Mielenkiintoinen ajatus tuosta onkin, että kuinka paljon itse-psyykkauksella ja taas vastaavasti muiden palautteen kautta, voikaan mielialoja ja näkökulmia ohjailla. Uskon, että todella paljon.  "Hei sulla on tosi upee uus kampaus" saa epävarmimmassakin emo-teinissä hyviä fiboja aikaan ja taas vastaavasti "vanha väri sopi sulle paremmin", latistaa heti fiilistä, vaikka oma kanta ja mielipide olisi alunperin ollutkin mikä tahansa.

Kun katsoo itseään peilistä ja toteaa "Olen läski, muodottomaksi paisunut ihmispingviini", niin voisi masentua. Samalla voi kuitenkin ajatella, onpa onni olla suomalainen Suomessa, jossa ravintoa riittää. Läskin on helpompi laihduttaa, kuin nälkää näkevän taikoa bigmac.

Tuon otsikon takia on myös tärkeää, että ihminen asettaa itselleen tavoitteita. Jahtaamisen nautinto on upeaa ja tuloksen saavuttaminen jahdin päätteeksi on hetkellinen kliimaksi. Samaan tilanteeseen pääsy ilman tavoitetta on vähän kuin vahingossa saavuttamista ja siitä ei suurtakaan iloa saa, kun vain joku päivä herää ja toteaa, että kappas, tilannehan on nyt näin.

Eli yhteenvetona voisi sanoa, ottakaa tavoitteita, mutta älkää olko läskejä.

Tuon voisi hyvin olla myös sanomatta.

Mutta taaskaan kun ei oltu. Näillä mennään - eteenpäin sanoi mummo tumuissa.

On se ihme homma, kuinka tää maailma on täynnä kaikkee koodia ja mallia. Kun sä nyt oot valinnu noin, et voi enää tehdä näin.

WTF?

Miksen vois? Suuri osa näistä käyttäytymismalleista on tullu siksi, kun A) joskus historias kaikki oli raakaa syntiä (mm. rock) ja B) koska kaikkea poikkeavaa pidetään outona/naurettavana/tuomittavana, niin värittömästä on tehty oikea. Ja sitähän se ei ole.

Ei ihmisen elämä pysähdy ku omaan kuolemaan. Persoona ja mieltymykset säilyy, vaikka ihminen oli kuinka perheellinen tai korkeassa virassa tai muuten vain kahlittuna ja toivonsa menettänyt. Ei jumaleisson ku Stubb menee rullaluistimilla niin se on Iltalehdessä. Mitä helvetin poikkeavaa siinä nyt muka on? "Hieno mies ku urheilee!" Baaahhhh... Enhän mäkään ole hieno mies, vaikka urheilen.

Kyllä ihmistä pitää rohkaista olemaan aina itsensä (samoin kun pitää jokaista rohkaista olla äänestämättä demareita, käymättä oopperassa ja kusematta vastatuuleen) Rock'n roll through the life vaan!

Ja pahinta on, kun muita tuomitaan omien stereotypioiden pohjalta. Entä jos se toinen henkilö onkin muslimi, jolla on oikeus olla useampi vaimo? Tai lapsena saatu kuulovaurio ja siksi ei tule paikkoihin, joissa musa soi lujempaa... tai lapsena lyönyt päänsä kantoon ja siksi ei tajua, että 80-luvun karvanoppatekno-Corollalla ei saakkaan naista.

Vois jopa sanoa, että maailmassa on liian monta liikkuvaa osaa, että yksittäinen ihminen sen päässään käsittäisi.

Maanantaina aamulla, kun tulee kahdeksaksi töihin ja puistikolla liikennevaloissa autosta katselee, kun jotkut jo siistivät sateessa katua, niin tulee uskomattoman hyvä mieli, että saa mennä toimistotöihin. Yhtään ei tule sankarihaaveita, että saisi tehdä asenteella "oikeita töitä" sateessa luonnetta kasvattaen.

Eikä se ole sitä, että olisi laiska. Laiskaa tuskin palkataan kovinkaan hyvää työhön. Henkinen rasitus usein on fyysistä rankempaa, koska siinä ei saa kaupan päälle terveellistä hyötyliikuntaa.

Ihan sama.

Olen tyytäväinen toimistossa. Tällä hetkellä. Pian taas joku asia käy hermoille mutta mitäpä sitä nyt miettimään. Eletään hetkessä. Taas kerran.

 Niin ja mitä rahalla saa...? Joku sanoo, että ei ainakaan onnea. Mutta pakko sen jotain ihmeellistä olla, kun ihmiset lähtee maanantaina klo7 sateeseen töihin rahaa saadakseen.

Onhan se arvojen vastaista ylistää rahan valtaa, mutta samalla se on tyhmää väittää, ettei rahalla saa. Kun niin se vain on. Ei ehkä taivaspaikkaa, mutta maan hyvinkin monta asiaa.

Pakkohan tätä blogia on jatkaa. Karavaanin täytyy kulkea ja idiootin tehdä itsestään numeroa.

Kattelin noita aiempia media-aiheisia tekstejä. Hahhahahaa... Sain niillä pakollisen kurssimerkinnän yliopistossa. Oli pitäny seurata luentoja netistä jne. mutta... eipä jaksanut. Ei muuta, kuin vetää kaniini hatusta ja intuitiolla takoa jotain. Mitä absurdimpaa tekstiä, sitä hienompaa humanismia.

Elämässä on helppo vetää itsensä solmuun, mutta vaikea selviytyä siitä. Vaikeinta pyytää siihen apua. Miksi nöyrtyminen onkin niin vaikeaa? Moni varmaan ajattelee sen olevan noloa, kun nostaa kesä-kissan pöydälle ja sanoa, että minä mokasin. Mutta todellisuudessa se juuri hienoa ja sellainen varmasti luo arvostusta. Häviämisen taitoa pitäisi pohtia paljon enemmän.

Kyllä taas rasitti raskaimmain kautta, kun Valioliiga alkoi ja ManUn matsia katsoessa koira peuhasi niin, ettei välillä kuullut selostusta. Mitenkä sen kertois kävelevällä karvakasalle, että se pallo tv:ssä ei ole lelu, vaan väline jolla ratkaistaan vituttaako loppupäivän vai ei.

Jalkapallo on vakava asia.

Mutta on niitä vakavempiakin. Ei ne toisiaan poissulje.

Näin tuossa netissä (tuossa? siis ihan tässä samassa) videon, jossa sääntiedottaja kosii uutistenlukijaa. Sinänsä aika söpöä ja noloa yhtä aikaa, mutta siitä välittyi hyvin se, kuinka ne vakavatkin kasvot mediassa ovat vain yksittäisiä ihmisiä. Samoin kuin ne, jotka tuovat sanat näiden tulkitsijoiden suuhun.

Ihmisiä täynnä koko projekti. Erehtyväisiä siis

Tulipa vain mieleen.